Voi kauhistus!

Pääsin minäkin sitten "miehenikään", huomenna menee 50 rikki. Mitään juhlia en meinaa järkkäillä, edes kakkukahveja en tarjoa=), jo senkin vuoksi, että poika on miniäkokelaan kanssa Australiassa, ja näin ollen jotain minulle hyvin tärkeää puuttuu. Minusta on ihana järjestää juhlia, mutta vain silloin kun juhlakaluna on joku toinen.

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on ollut elämäni parasta aikaa, vastaisin ehdottomasti lasten odotus, syntymä ja lapsuusaika ( olisin halunnut 4-5 lasta, mutta täytyi "tyytyä" kahteen). Asuimme silloin anopin ja appiukon yläkerrassa, elämä oli ulkoisesti niukkaa, vaikkei puutetta ollutkaan. Minulla oli se onni, että sain hoitaa molempia lapsia kotona niin kauan kuin halusin. Tyär oli hiukan yli 3-vuotta, kun ryhdyin opiskelemaan perushoitajaksi (yksi elämäni parhaista päätöksistä).

Sitten elämään tuli kriiseja ja vastoinkäymisiä, jotka johtuivat omista huonoista ja vääristä valinnoista. Jos olisin ollut "kovempi" ja päättäväisempi olisin säästynyt monilta murheilta. Olen aina sanonut, että en kadu mitään mitä olen elämäni aikana tehnyt, mutta muutama asia olisi saanut jäädä tekemättä. Mutta niistä ei sen enempää.

Ajattelin aina, että vanhenen "arvokkaasti". Mutta toisin kävi...olen aivan kauhuissani itsessäni tapahtuvista muutoksista. Ikääntymisen merkit alkavat tuntua ja näkyä jo. En koskaan ole oikein hyväksynyt kauneusleikkauksia, olen pitänyt sellaiseen turvautuvia pinnallisina ja tyhjäpäisinä, mutta nyt ymmärrän paremmin heitäkin=). Niinhän se on että aika silottaa särmät, myös mielen ja mielipiteiden, sitä tulee vanhetessaan pehmeämmäksi, ei ole enää niin ehdoton.

Mitä sitten odotan elämältäni tästä eteenpäin??? Paaaljon lastenlapsia=D. Oikeasti en odota mitään, katson vain päivän kerrallaan mitä elämällä on tarjottavana, sen kummemmin huomista suunnittelematta.

Hyvää syntymäpäivää minulle=).